Nyt on se hetki, jota en vielä vähän aikaa sitten uskonut todeksi. Kirjoitan siis ensimmäistä blogitekstiäni ensimmäiseen blogiini, jonka tekemiseen meni ikä ja terveys! Olen lukenut kymmeniä toinen toistaan hienompia blogeja ja lopulta rohkaistuin itsekin aloittamaan. Ulkoasu ei ole aivan sellainen mistä joskus haaveilin, mutta muokkailen sitä sitten, kun taidot vähän kehittyy.
Ruudun takana istuu siis 18-vuotias lukiolainen Oulusta, joka on lähdössä syksyllä 2013 Ranskaan vaihtariksi. Mitään tarkempaa sijoitustietoa ei vielä ole, vaikka kuinka innolla olen sitä odottanut jo pitemmän aikaa. Kirjoittelen tähän blogiin vaihtoon liittyvistä asioista jonkin verran jo ennen lähtöä, vuoden aikana mahdollisimman useasti ja ehkä myös sen jälkeen. Kerron sitten tulevissa postauksissa enemmän itsestäni ja hakuprosessista. Lisään myös tuohon jonkun profiilikuvan, kunhan saan napattua tarpeeksi edustavan :D Tämä nyt oli vain tämmöinen alkuhöpötys, mutta jostain se on ensikertalaisenkin aloitettava :)
Au revoir!