keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Le sud-ouest de la France

Hakupakettia täyttäessä olisi ollut myös mahdollisuus valita alue, jonne haluaa lähteä. En voinut edes kuvitella tekeväni itse sitä päätöstä, koska Ranskasta löytyy niin monta kivalta kuulostavaa paikkaa, että luultavasti vieläkin miettisin, minkä valitsen. Kaupungin etuja ovat tietysti lyhyet välimatkat, hyvät harrastusmahdollisuudet jne. Toisaalta maaseudun rauha ja kauniit maisemat houkuttelevat. Ja onko alueella lopulta mitään väliä, kun mahtavan vuoden voi viettää oikeastaan missä tahansa.

Hostperheeni kotikylästä löytyy aika vähän tietoa, koska paikka on niin pieni. Päätin siis etsiä tietoa laajemmasta alueesta, eli lounais-Ranskasta. Koko maa on jaettu eri osiin, joihin kuuluu pienempiä osia ja niihin taas pienempiä, mutta mikäli oikein ymmärsin, kyläni kuuluu Akvitanian hallintoalueeseen, Gironden departementtiin ja Libournen prefektuuriin. Etelässä alue loppuu Pyreneitten vuoristoon Espanjan rajalla ja lännessä Atlantin valtamereen.

Mereinen ilmasto varmasti poikkeaa vuoriston ilmastosta, mutta satamakaupunki Bordeaux'n säätiedotukset ovat luultavasti lähinnä kylääni. Valittamista ei kyllä ole, sillä talvella keskilämpötila pysyy plussan puolella ja kesälläkin ollaan hellelukemissa. Olen salaa toivonut, että seuraava talveni olisi vähäluminen, ja se toive taitaakin toteutua :) Sadepäiviäkin on jopa vähemmän kuin Oulussa, vaikka rannikolla ollaankin. Voihan tietysti olla, että juuri ensi vuonna ilmasto päättää muuttua kertaheitolla, mutta toivotaan parasta :D



Kirjoittaessani googleen hakusanan "lounais-Ranska" löysin monta mainintaa siitä, että alue on tunnettu viineistään. Maaseudun viinipeltomaisemat ovatkin varmasti näkemisen arvoisia. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen aika valikoiva ruuan suhteen. Viinien lisäksi tiedän ranskalaiseen ruokakulttuurin kuuluvan juustot, sekä vähemmän houkuttelevat osterit, ankan- ja hanhenmaksan, etanat, simpukat jne. Nimenomaan lounais-Ranskan ruokakulttuurista en juurikaan tietoa löytänyt, mutta toivottavasti sieltä löytyy jotain minullekin mieluista ruokaa :D Mutta eihän vuosi Ranskassa ole mitään ilman edellä mainittuja ällötyksiä herkkuja, eli kai niitäkin täytyy edes maistaa. Innolla odotan ihania patonkeja, croissanteja ja pitkiä ruokailuhetkiä perheen kanssa. 


tumblr_mhlqrvazI21r9lsj9o1_500_large 

Eniten nähtävyyksiä taitaa löytyä Bordeaux'sta, joka on siis suurin kaupunki alueella. Kulttuurista kiinnostuneena minua houkuttelevat museot, kirkot ja kaikki mahdolliset historialliset paikat. Hiekkarantojakin löytyy, mutta ne eivät taida olla samalla tavalla turistien täyttämiä, kuten etelä-Ranskassa. Nähtävää ja koettavaa on varmasti paljon. Saa nähdä, mitä kaikkea vuoden aikana ehtii. 

À bientôt! 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

La famille d'accueil!

Tiistaina sain elämäni parhaan sähköpostiviestin; isäntäperhe ja koulupaikka ovat löytyneet! Eihän sitä meinannut uskoa todeksi, mutta yön yli nukuttua pystyin jo toteamaan, että totta se on. Perhe asuu pienessä maalaiskylässä nimeltä St Seurin sur L'isle, lounaisranskassa. Wikipedian mukaan asukkaita on hieman alle 3000. Innokkaana tietysti olen jo googlannut kaikkea mahdollista tietoa paikasta, ja näyttää kyllä erittäin ihanalta paikalta :) Pitkäaikaista harrastustakaan ei ehkä tarvitse unohtaa koko vuodeksi, sillä kylästä löytyy myös ratsastuskoulu ja vielä olympiamitalistin pitämä. Paljon näkyi myös viinipeltoja ja keskustasta löysin heti kolme leipomoa :D Koulua käyn läheisessä kaupungissa Libournessa, mutta muuta tietoa koulusta ei oikeastaan vielä olekaan. Lähin isompi kaupunki on Bordeaux, joka sijaistee noin 60km rannikolle päin.

Perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi minua nuorempi poika ja vanhempi tyttö, joka on jo muuttanut pois kotoa. Lisäksi löytyy koira ja kolme lintua. Muutamat sähköpostit on jo vaihdettu, ja perhe vaikuttaa todella mukavalta. Viettävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, eli toivottavasti minäkin saan tutustua heihin :) Heillä ei ole ennen ollut vaihtaria, mutta odottavat kuulemma jo innolla, että tavataan. Lähtö Ranskaan on syyskuun ensimmäisellä viikolla, koska koulu alkaa vasta syyskuussa. En malttaisi millään odottaa syksyyn asti!


kartta