tiistai 1. heinäkuuta 2014

Allez les bleus!

Terkkuja Pariisista, jalkapallohumun keskeltä!

Sunnuntaina oli tosiaankin aika sanoa hyvästit perheelle ja lähteä junalla kohti Pariisia. Viimeiset viikot kuluivat ihan tosi nopeasti ja aika tuntui suorastaan loppuvan kesken. Pakkaamisen aloitin viisi päivää ennen lähtöä, eikä se todellakaan ollut helppoa! Olin etukäteen lähettänyt pari vaate- ja yhden kirjapaketin Suomeen, mutta silti tavaraa jäi vielä paljon.

DSC05049 

Koko lähtöpäivän elin kuin unessa. Ei se vaan tuntunut yhtään todelliselta, en oikeasti voinut olla lähdössä. Tunnelma oli tietyllä tapaa haikea, koska tähän elämään ei voi enää palata. Toisaalta olin helpottunut, kun tiesin pääseväni takaisin Suomeen, missä saan jatkaa "oikeaa" elämääni. Ranskaelämässä on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta jotenkin kaikki on vaan niin paljon helpompaa Suomessa. Aion kyllä mennä vielä käymään perheeni luona, mutta kun sitä ajankohtaa ei voi tietää. Perheeni on myös puhunut, että he voisivat joskus tulla käymään Suomessa.

DSC05106
Sacre Coeur
Menin siis yksin Pariisiin, koska suurin osa vaihtareista oli jo lähtenyt ja kaikki muut suomalaiset menivät muilla junilla. Panikoin etukäteen ihan kauheasti sitä, miten selviän juna-asemalta hotellille kaikkien laukkujen kanssa. Ihan vaivattomasti se ei sujunut, kun rymysin siellä junassa ja tukin käytävät ja oviaukot. Taksiakin sain etsiä vartin kaatosateessa. Hengissä selvisin, enkä kai tullut huijatuksi taksin hinnasakaan. Täällähän turisteja yritetään usein huijata, jos ei kysy hintaa etukäteen.

DSC05101
Parkkeeraus pariisilaisittain
Kaksi päivää on nyt kierrelty kaupunkia. Minulle tämä on jo kolmas kerta täällä, joten kauheasti ei tarvi enää karttaakaan katsoa, eikä olla edes eksytty :) Silti täältä löytyy aina jotain uutta, kaupunki kun on ihan valtava. Eilen vaan syötiin pitkään ja käveleskeltiin ympäriinsä. Tänään shoppailtiin, käytiin Invalidikirkolla katsomassa Napoleonin hautaa ja iltakävelyllä Sacre Coeurin kirkolla. Useaan otteeseen olen saanut paikallisilta kehuja ranskantaidoistani, eli kai sitä jotain on tullut tämän vuoden aikana opittua. Ja Ranskahan tosiaan voitti tänä iltana oman pelinsä, jonka vuoksi koko kaupunki on sekaisin. Autot tööttäilevät, ihmiset huutavat ja liehuttelevat lippuja. Ehkä vähän outoa, kun kyse ei ollut edes finaalista :D

DSC05143
Oopperatalo iltavalaistuksessa 
Huomenna viimeinen kokonainen päivä Ranskassa ja keskiviikkona illalla ollaankin jo Suomessa. Odotan ihan kauheasti, että pääsen taas näkemään kaikki kaverit ja olemaan kotona, mutta voisin kyllä jäädä tännekin. Pariisikuume on taas kerran kasvanut ja eihän sitä koskaan tiedä, jos joskus olenkin vaikka pariisilainen :)

Seuraavan (ja ehkä viimeisen) kerran kirjoitankin jo Suomesta, à bientôt!