Varautukaa siihen, että kymmenen kuukauden päästä en puhu enää suomea. Ranska todellakin on tarttuvaa, sen olen huomannut tämän ensimmäisen puolentoista viikon aikana. Hostveljeni kanssa puhumme sekaisin enkkua ja ranskaa, koska pelkällä ranskalla en voi viedä käydä kunnollisia keskusteluita. Minun täytyy kuitenkin puhua hänelle hitaasti ja joskus selitellä sanoja, koska enkunkielen taito ei ranskalaisilla ole kovin vahva. Hostvanhempien kanssa yritämme selvitä pelkällä ranskalla, koska he eivät puhu enkkua. Koulussa yritän puhua paikallisille oppilaille ranskaa, mutta vaihtareiden kanssa olemme puhuneet enkkua. Olemme kuitenkin huomanneet, että keskusteluihin eksyy ranskankielisiä sanoja ihan huomaamatta. Eikä kukaan enää vastaa kysymykseen "yes", se on aina automaattisesti "oui". Korvani ovat jo alkaneet tottua tähän kieleen, ja ymmärrän yllättävän paljon. Nopeissa keskusteluissa en kyllä vielä pysy kärryillä, mutta toivottavasti sekin helpottuu.
Aikaiset aamuherätykset, viime päivien sateinen ilma, sekava koulujärjestelmä ja pitkät päivät ärsyttävät. Vaikka koulu ei alkaisi vielä kahdeksalta, täytyy minun silti herätä jo ennen kuutta. Ja vaikka koulu loppuisi aikaisin, on pakko odottaa ainakin viiteen asti. Hyvällä tuurilla joku tulee hakemaan meidät autolla kotiin, tai sitten odotamme vielä bussia ja olemme kotona puoli seitsemältä. Mutta eivät asiat oikeasti ole ollenkaan huonosti. Päiviä ovat piristäneet Libournen ihana keskusta, hyvä kouluruoka, Hurtsin Wonderful life ja se, kun hostisä sanoi, että puhuin yhtenä päivänä tosi hyvin ranskaa.
Tänään on jo aamupäivällä leikitty puutarhureita, mutta loppupäivän ohjelmasta ei vielä ole tietoa. Huomenna on todennäköisesti taas luvassa piiitkä ruokailu, joten kauhunsekaisin tuntein sitä odottelen :D Tässä vielä muutama kuva huoneeni ikkunasta napattuna.
À bientôt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti