sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Quelques vérités de ma vie

Salut!

Sain haasteen Nelliltä ja päätin nyt ylittää itseni ja toteuttaa sen, vaikka olenkin ehkä maailman huonoin ihminen keksimään faktoja itsestäni :D

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 fatkaa minusta

1. Asun nyt ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin lapsuudenkodissani. 

2. Rakastan leipomista! On kivaa kokeilla uusia ohjeita ja kehitellä niistä omia versioita. Tykkään erityisesti kakkujen tekemisestä. 

3. Suuri osa muistamistani unista liittyy salkkareihin. Tämä ilmiö ei ole kadonnut, vaikka täällä Ranskassa ollessa en ole paljoa salkkareita katsellut. 

4. Haluaisin yliopistovaihtoon Pariisiin. 

5. Olen päättänyt, että vielä joskus alan opiskella espanjaa. Hostveljeni on jo opettanut minulle muutaman lauseen, mutta en muista enää niitäkään :D  

6. Tämänhetkinen unelma-ammattini on psykiatri. Ei ehkä aina se helpoin ammatti, mutta sitäkin kiinnostavampi!  

7. Tämä on ensimmäinen lumeton talveni. Ainakin luulen niin. Kuitenkin heti tämän kirjoitettuani alkaa satamaan lunta. 

8. Haluaisin joskus elämäni aikana kirjoittaa kirjan. En tosin tiedä yhtään, että millaisen kirjan. Salapoliisiromaani, leivontakirja, omaelämäkerta? 

9. En tykkää matkustaa yksin bussilla. Syynä tähän on se, että silloin tulee mieleen kaikkia hauskoja juttuja, ja kanssamatkustajat katsovat minua oudosti, kun hihitän yksinäni. 

10. Tykkään enemmän kirjoista kuin elokuvista. Kirjaa lukiessa saa kuvitella itse, miltä henkilöt ja tapahtumapaikat näyttävät. Olen myös tosi huono lukemaan rivien välistä, enkä siksi aina pysy elokuvissa kärryillä. 

11. En halua asua koko loppuelämääni Suomessa, varsinkaan Oulussa. 

PicMonkey Collage

Nellin kysymykset

1. Miten oot muuttunut tän vuoden aikana?
Olen miettinyt tätä usein, mutten ole löytänyt vastausta. Uskon kyllä muuttuneeni jotenkin, mutta ehkä sen huomaa vasta Suomeenpaluun jälkeen. 

2. Ketä ja mitä kaipaat eniten Suomesta? 
Kuten olen jo täälläkin maininnut, niin kaikista eniten kaipaan vapautta. Sitä, ettei tarvi kysyä lupaa kaikkiin menoihin ja muihin. Vaikka en Suomessakaan aina ole jossain menossa, niin silti voisin, jos vaan haluaisin. Toki kaipaan paljon myös kavereita.

3. Mikä sai sut viimeksi iloiseksi?
Hostveli ja koira, joilla oli tuijotuskilpailu.

4. Mitä tekisit elämälläsi, jos sun ei tartteis koskaan tehdä töitä?
En voisi olla koko elämääni vaan tyhjänpanttina, joten luultavasti toteuttaisin yhden unelmistani ja tekisin vapaaehtoistyötä.

5. Mikä on ranskan lempisanasi?
Soleil=aurinko ja cocorico=kukkokiekuu

6. Minne haluaisit matkustaa Ranskassa?
Alkuvuodesta kävimme hostperheen kanssa Espanjan puolella ja ajoimme Baskimaan läpi. Ne maisemat oli niin mahtavat, että sinne haluaisin uudestaan! Joululahjaksi saamastani Ranska 360° -kirjasta on myös löytynyt monta sellaista paikkaa, joissa tahtoisin käydä.

7. Jos et olisi Ranskassa viettämässä vaihtovuotta, missä haluaisit olla ja miksi?
Vaihtovuosi on sellaisen juttu, mitä en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta! Jos en viettäisi sitä Ranskassa, niin luultavasti sitten Ruotsissa, jonne melkein meinasin hakeakin.

8. Ranskan hyvät ja huonot puolet?
Näitä on ihan loputtomasti! Yhtenä hyvänä puolena voisin mainita kauppojen loputtoman herkkuvalikoman ja huonona puolena sen, että elokuvat ja telkkariohjelmat on pilattu dubbauksella.

9. Jos sun pitäisi asua loppuelämäsi joko Suomen tai Ranskan kotikaupungissasi, kummat valitsisit ja miksi?
Tuo oli paha kysymys! En haluaisi asua Oulussa, koska se on niin kaukana kaikesta, eikä siellä oikein ole mitään. Ranskassa voisin kyllä asua, mutta en tässä pienessä tuppukylässä. Libourneen (koulukaupunkiini) en muuttaisi, vaikka maksettaisiin! C'est-à-dire, en haluaisi asua loppuelämääni kummassakaan.

10. Oliko sulla mitään odotuksia tältä vuodelta? Miten ne on täyttynyt?
Oikeastaan ainoat asiat, mitä uskalsin odottaa, olivat kielen oppiminen ja erilainen elämä. Kieltä olen oppinut, vaikkei se täydellisesti sujukaan, ja elämäni täällä on paljon erilaisempaa kuin uskoin sen olevan. Odotin kyllä myös löytäväni edes jotain hyvää ranskalaisesta koulusysteemistä, mutta se on täysi mahdottomuus.

11. Mitä mieltä oot ranskan taidostasi?
Parempi kuin vajaa kuusi kuukautta sitten ja paranee päivä päivältä. Pystyn keskustelemaan ranskaksi (jopa politiikasta :D ) ja yleensä ymmärrän mitä minulle puhutaan. Sellaisten henkilöiden puhetta on vieläkin vähän vaikeaa ymmärtää, jotka eivät juuri artikuloi (esim hostisä :D ), mutta eivät sitä aina ranskalaisetkaan ymmärrä. 

Minun kysymykseni

1. Suurin saavutuksesi viime vuonna?
2. Tärkein tavoitteesi tänä vuonna? 
3. Jos saisit valita kolme kaupunkia joihin matkustaisit, mitkä ne olisivat? 
4. Paras lukemasi kirja? 
5. Huonoin näkemäsi elokuva?
6. Minkä taidon haluaisit oppia? 
7. Lapsuutesi ensimmäinen unelma-ammatti? 
8. Jos voisit päivän ajan olla joku toinen, kuka olisit? 
9. Millainen on unelmatalosi? 
10. Haluaisitko osallistua johonkin tosi-tv ohjelmaan? 
11. Paras tapa viettää vapaa-aikaa? 


Tämä sama haaste löytyy jo varmaan kaikista lukemistani blogeista, joten rikon vähän sääntöjä ja haastan kaikki ne, jotka haluavat tämän tehdä :D

Tällä kertaa ei muuta, loma jatkuu vielä viikon verran ja tekemistä riittää!

À bientôt!



perjantai 14. helmikuuta 2014

Il pleut des oeufs!

Salut!

Olen ollut viime aikoina sekä kiireinen että laiska, eikä täällä muutenkaan ole tapahtunut mitään kovin erikoista, mistä kirjoittaa. Elämä on arkista ja tekemistä on niin paljon, että vuorokaudesta meinaavat tunnit loppua kesken. Koulupäivien jälkeen ennen kotiinlähtöä (ja torstai-aamuisin) on kuitenkin pari tuntia aikaa istua kahvilassa tai kirjastossa. Täällä Libournessa ei juuri valinnanvaraa ole eli nuo ovat oikeastaan ainoat paikat, minne voi mennä. Vaihtarit saavat usein osallistua koulun järjestämiin retkiin, vaikka oma luokka ei sinne lähtisikään. Pari viikkoa sitten kävin koulun kanssa luomuvuohifarmilla. Vuohet olivat ihania, ja löytyi sieltä myös kissa ja koirakin, joita rapsuttelimme, kun emme jaksaneet kuunnella vuohifarmarin selostusta. Tällä viikolla kävin oman luokkani kanssa viinitilalla esittelykierroksella. Muuten onkin vaan istuttu koulussa ja tehty ihan liikaa kokeita. Jopa minun täytyy nykyään osallistua kokeisiin, ranskankoetta lukuunottamatta, mutta kukaan ei odota minulta suurta menestystä, onneksi.

2014-02-08 18.11.19
Kotikatua huoneeni ikkunasta kuvattuna. 

2014-02-08 18.10.24

2014-02-13 08.10.49
Ennen perjantai- nykyään torstaiaamujen vakiokahvilassa. 

Tänään täällä sitten tapahtuikin jotain tosi outoa. BAC:iin eli ranskalaisiin yo-kokeisiin on 100 päivää, ja sen vuoksi terminalen oppilaat (abit) heittelevät kananmunia ja jauhoja. Syystä tai toisesta toisen lukion oppilaat kerääntyvät meidän koulun ympärille ja yrittävät parhaansa mukaan sotkea meidän koulumme oppilaat jauhoilla ja kananmunilla. Taisipa siellä lentää myös shampoota ja ketsuppiakin. Tänään olin ensimmäistä kertaa iloinen siitä, että kouluamme ympäröivät muurit ja portti, vaikka niiden ylikin kyllä muutama kananmuna lensi. Jotkut rohkeat uskalsivat poistua koulusta päivän aikana liikuntatunnille ja ruokaa ostamaan, mutta itse päätin pysytellä koulussa. Koulun loputtua olin niiden onnekkaiden joukossa, jotka pääsivät ulos sivuovesta ja ehdimme juosta karkuun jauho- ja kananmunasadetta. Voi niitä raukkoja, jotka olivat parkkeeranneet autonsa koulun eteen. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi oudoimmista perinteistä, mitä tällä reissulla on vastaan tullut.

2014-02-14 15.21.09
Libournen vanhat ja rumat talot. 

2014-02-14 15.23.31 
Libournen kirjastosta. 

Tänään oli myös viimeinen koulupäivä ennen talvilomaa. Tuntuu ihan siltä, että joululomasta olisi vain muutama viikko, vaikka olenkin jo ihan loman tarpeessa. Sunnuntaina lähden hostveljen kanssa viikoksi tädin luokse Bordeaux'hon. Jälkimmäisen viikon olemme ilmeisesti kotona, sillä hostvanhemmilla ei ole lomaa ollenkaan. Tarkempaa tietoa ei loman menoista vielä ole, mutta nyt on sitten lopultakin aikaa nukkua ja tehdä kaikkea muuta, mitä ei viime viikkojen kiireessä ole ehtinyt. Yritän kirjoitella lomakuulumiasia heti kun vaan ehdin, mutta ihan viimeistään sitte kahden viikon päästä.  

À bientôt!