sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Dans ma tête

2014-03-13 15.39.19
Maaliskuista Libournea

Salut! 

Tänään sunnuntaina on 208. päiväni Ranskassa ja sunnuntaina 29. kesäkuuta, tasan kolmen kuukauden päästä, lähden Pariisiin. Kolmen kuukauden ja neljän päivän päästä olen jo Suomessa. En ole koskaan ollut niin tietoinen päivistä ja ajan kulumisesta kuin täällä ollessani. Mutta tiedän, etten ole ainoa vaihtari, joka laskee päiviä. Niitä kuulemma laskee myös äiti Suomessa. Haluan tietää, milloin pääsen taas kotiin ja samalla järkyttyä siitä, kuinka vähän aikaa on enää jäljellä. 

2014-03-12 14.06.25

2014-03-12 13.42.06muoks

2014-03-12 13.48.44
Teatterista Bordeaux'sta

Tämä päivä on kulunut tuskaisen hitaasti, ja olen vieläkin väsynyt eilisiltaisen 17 hengen illallisen jäljiltä. Voi sitä ruuan ja melun määrää! Nukkumaan pääsin yhden maissa heti sen jälkeen, kun nukahdin ruokapöytään. Huomenna alkaa taas koulu ja tavallinen arki jatkuu. Luokkani on ihan mahtava ja kouluun on kiva mennä. Viime viikkoina olen tutustunut muutamiin ihan mahtaviin ihmisiin. Ihanimpiin ihmisiin, joita ole täällä tavannut. Harmi, että on enää niin vähän aikaa. Täytyy vaan yrittää saada siitä vähästäkin irti kaikki mahdollinen. 


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

La fin des voyages

Coucou!

Nyt tulee vielä jatkoa viime viikkoiseen eli kuvia ja selitystä viimeisestä retkipäivästä.

Aamulla lähdettiin taas liikkeelle ja määränpäänä oli Bordeaux. Suurimmalle osalle espanjalaisista tämä taisi olla toinen kerta siellä, mutta me muut vaihtarit ollaankin oltu siellä jo useamman kerran. Tuon takia muutamat jättivätkin tämän reissun väliin. Aamu oli taas tosi kylmä ja tällä kertaa myös sumuinen. Kovin pitkälle eteensä ei nähnyt, mutta saatinpahan taiteellisia sumukuvia. Aluksi käveltiin ryhmänä muutamia tärkeimpiä paikkoja läpi ja espanjalaisten opettaja kertoili jokaisesta paikasta jotakin. Vaikka tuo kaupunki on tämän vuoden aikana jo tullut tutuksi, niin oli ihan kiva käydä siellä tuommoisella turistikierroksella. Nyt tietää jotain muutakin kuin mistä löytyy ostoskatu.

DSC04113

DSC04115

DSC04125

Seuraavaksi meidät jaettiin noin kuuden hengen ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle annettiin kartta ja meidän tehtävä oli kierrellä lisää kaupungissa ja ottaa ryhmästämme kuvia merkityissä paikoissa. Joten ei muuta kuin kartta ryhmän ainoalle partiolaiselle ja muut lukemaan ohjeita!

DSC04128

Saimme tehtävän suoritettua nopeasti, joten meille jäi reilusti lounasaikaa. Lounaat ostettiin Carrefourista (= ruokakauppa), joka sijaitsi sopivasti yhden aukion vieressä, jonne jäätiin syömään. Jälkiruuaksi syötiin jotain tosi outoa, nimittäin sinisiä sipsejä. Maistuivat vähän sieniltä. Lopun aikamme kulutimme ottamalla enemmän ja vähemmän imartelevia kuvia toisistamme.

  DSC04138 

Lounaan jälkeen suunnistettiin teatterille, jossa meille järjestettiin opastettu kierros. Rakennus oli tosi hieno ja erityisesti teatterisali. Vielä jonain päivänä aion mennä sinne katsomaan jotain teatteriesitystä! Otin muutamia kuvia puhelimella, mutten netin puutteen vuoksi ole vielä saanut niitä koneelle. Teatterin jälkeen oli reilun tunnin verran shoppailuaikaa, jonka jälkeen lähdettiin jo takaisin kohti Libournea.

DSC04133

Perjantaina söimme kavereiden kanssa joenvarsilounasta synttäreideni kunniaksi. Aperitiiviksi/alkupalaksi sipsejä, pääruuaksi tee-se-itse sandwicheja ja jälkiruuaksi keksejä, karkkeja, kakun virkaa toimittava muffinssi, suklaavanukasta, mansikoita ja mitähän vielä. Lahjaksi sain paikallisesta suklaakaupasta ostettuja suklaakonvehteja. Toinen suomivaihtari piti ehkä hieman masentavan synttäripuheen, mutta kyllä me nauraakin saatiin. Masentava se oli siksi, että tunnen itseni nyt ihan ikälopuksi. Illalla söimme perheen kanssa juhlaillallista. Syitä juhlaan oli kaksi, sillä hostsiskoni miehellä oli ollut edellisenä päivänä syntymäpäivä. Pääruuasta ei kyllä ole enää mitään muistikuvaa, mutta jälkiruuaksi oli jäätelökakkua ja éclair-leivoksia. 

Tällä viikolla ei muistaakseni ole ihmeempiä tapahtunut, mutta johan tässä tätä tekstiä tulikin. 

À bientôt! 



lauantai 15. maaliskuuta 2014

La semaine des voyages

Bonjour à tous!

Viimeksi muistaakseni mainitsinkin, että meidän kouluun tuli viikoksi ryhmä espanjalaisia, joiden kanssa teemme kolme retkeä tällä viikolla. Nyt nuo kolme retkipäivää on takana ja voin kyllä sanoa, että olivat parhaimpia päiviä täällä Ranskassa! Kerron nyt kahdesta ensimmäisestä päivästä ja kolmannesta vähän myöhemmin, ettei tule liikaa kaikkea yhteen postaukseen.

Maanantaiaamuna oltiin yhdeksään asti normaalisti tunneilla, kunnes sitten lähdettiin ajamaan bussilla kohti Arcachonin kylää. Se sijaistsee vähän Bordeaux'ta etelämpänä ja ajomatkaa oli Libournesta noin puolitoista tuntia. Perillä meitä odotti lämmin ilma ja pilvetön taivas. Kävelimme rantakadulla ja otimme kuvia ja söin myös kesän? ensimmäisen jäätelön! Hyvää oli, mutta sai kyllä siihen hintaan ollakin!

 DSC03956
Keväisen Arcachonin rantakatua. 

DSC03968
Paikallinen kasino

Sieltä sitten hypättiin taas bussiin ja ajettiin ehkä vartin verran seuraavaan kohteeseen eli hiekkadyyneille. Dune du Pyla on Euroopan suurin hiekkadyyni, jolla on Wikipedian mukaan korkeutta 110 m. Ennen sitä kuitenkin syötiin lounasta piknik-tyyliin puistoalueella ja kierreltiin turistikrääsäkauppoja. Hostisä oli aiemmin kertoillut minulle, kuinka raskasta sinne dyynin päälle kiipeäminen on. Siitä huolimatta yllätyin siitä, miten raskasta se oikeasti oli. Kyllä oli voittajafiilis, kun sinne ylös asti pääsi!

DSC03987
Dyynin juurella

Mutta kiipeäminen todella kannatti, koska maisemat olivat mitä mahtavimmat. Kuvia otettiin taas kamerat täyteen, vaikka tuuli tekikin siitä vähän hankalaa. Kotona kun niitä kuvia katselin, niin melkein kaikissa on jollakin hiukset naaman edessä. Viimeisenä oli kuitenkin se paras osuus eli laskeutuminen. Sen voi tietysti tehdä myös tylsästi kävelemällä, mutta suosittelen juoksemista. Sitä hauskuutta ei voi sanoin kuvailla, se täytyy itse kokea! Kahdesti kaaduin, toisen kerran naamalleni, mutta tuo oli silti ehkä paras juttu, mitä olen Ranskassa ollessani tehnyt. Sieltä sitten palattiin takaisin koululle ja reissu oli varsin onnistunut.

DSC03997

Tiistaiaamuna lähdettiin taas yhdeksän maissa liikkelle ja tällä kertaa Rauzanin kylään. Porukka jaettiin kahtia ja meidän ryhmämme lähti ensimmäisenä tutustumaan Rauzanin linnaan. Valokuvatessa meni puolet oppaan selityksestä ohi, mutta linna on rakennettu muistaakseni joskus 1200-luvulla. Ranskan vallankumouksen aikaan (1789) se oli kuitenkin vaurioitunut tosi pahasti ja oli nyt jo aika raunioina. Linnan tornissa oli neljä kerrosta ja kiipesimme katolle asti. Kierreportaat olivat aivan järkyttävän kapeat ja ahtaat, mutta hengissä selvittiin. Ylhäältä näkyi kivat maisemat
ympäröivään kylään.

DSC04111

DSC04074

DSC04097 
Rauzanin kylää

Linnan jälkeen mentiin päivän toiseen kohteeseen eli tippukiviluolaan. Sitä varten varustauduttiin pitkävartisilla kumppareilla ja otsalampullisella kypärällä. Alhaalla oli vettä korkeimmillaan ehkä 15-20 cm. Luolasto oli paikoin tosi matala ja kapea ja kypärästä todellakin oli hyötyä, koska kolauttelin jatkuvasti päätäni johonkin. En ollut koskaan ennen käynyt tuollaisessa paikassa, joten kokemus oli kyllä mielenkiintoinen. Tiistain retki kesti vain puoli päivää, minkä jälkeen palattiin koululle. Tunnollisena vaihtarina erehdyin menemään johonkin kahden tunnin konferenssiin, jonka puolet porukasta skippasi. Noh, sainpahan ainakin nukuttua.

Keskiviikkona siis vielä tehtiin yksi reissu, mutta siitä voisin yrittää kirjoitella vaikka huomenna. Toivottavasti joku jaksoi lukea, vaikka tästä nyt vähän pitkä tulikin :D

À bientôt!


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Les vacances d'hiver sans le neige

Salut!

Ihan ekaksi täytyy kertoa, että tänne on tullut kevät! Vaikka keskiviikkoaamuna oli vielä asteen verran pakkasta, niin päivällä mittarin lukemat lähenteli jo 20 astetta. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet samanlaisia ja säätietoja katsoessani ensi viikko näyttäisi jatkuvan samanlaisena. On tässä saatukin jo tarpeeksi kauan palella! Loma siis oli ja meni, nyt on ollut jo yksi viikko koulua sen jälkeen. Lomakuulumisia oli tarkoitus kirjoitella jo viikko sitten, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Mutta parempi myöhään kuin ei koskaan. Mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, vaikka tekemistä kahdelle viikolle kyllä riittikin.

Sunnuntaina, kaksi päivää loman alkamisen jälkeen, lähdimme hostveljen kanssa hänen Bordeaux'ssa asuvan tätinsä luokse, missä olimme perjantaihin asti. Täti kaivoi jostain komerosta Kimbleä muistuttavan Petits Chevaux -pelin, ja heti ensimmäisellä pelikierroksella jäimme kaikki koukkuun! Tätä peliä pelattiin viikon aikana joka välissä ja lopulta kyllästymiseen asti. Illat katsottiin elokuvia telkkarista. Tai siis muut katsoivat, ja minäkin siihen asti, kunnes nukahdin. Kävimme myös elokuvissa katsomassa ranskalaisen elokuvan Les trois frères. Olen aina ajatellut Oulun Finnkinon ykkössalin olevan iso, mutta ei se taidakaan olla. Tämä oli sitäkin isompi ja kantoi nimeä "pieni sali". Itse elokuva oli tosi hyvä! Ranskalaisia elokuvia on muuten paljon helpompi ymmärtää kuin dubattuja. Yksi iltapäivä käytettiin synttärilahjoja ja muuta mukavaa shoppaillen.

DSC03766muok
Bordeaux

Seuraavalla viikolla suoritin kolmen kirjan luku-urakan. Yksi koulua ja toinen kirjakerhoa varten, kolmas ihan muuten vaan. Kirjojen lukeminenkin sujuu jo ranskaksi, vaikka kaikkea ei aina tajuakaan. Hyviä ilmojakin oli, ja kävimme veljen ja naapureiden kanssa pyöräilemässä ympäri kyliä. On tässä keskellä ei mitään asumisessa se hyvä puoli, että täällä on kivat maisemat. Matkan varrella minulle näytettiin kala-altaita, joissa kasvatetaan kaloja kaviaarin valmistusta varten. Vielä yhden päivän vietin Bordeaux'ssa ja Libournessa kävin elokuvissa katsomassa La Belle et la Bête eli Kaunotar ja hirviö -elokuvan. Alku vaikutti lupaavalta, mutta lopulta koko elokuva oli tosi outo kaikkine kivijättiläisineen, enkä kyllä kauheasti tykännyt. Les trois frères vei voiton.

2014-03-04 15.38.13muok
French coffee shopin choco frio, jota varmasti tulee ikävä! 

2014-02-25 09.28.12
Hostkoira Wisky 

 Viimeisen lomapäivän iltana taas totesin, että eipä ole tullut tehtyä koulujuttuja ollenkaan. Siinä vaiheessa, kun tehtävänä on esitelmä, esseen kirjoitus, pari koetta ja muut läksyt alkaa miettiä, että olisi voinut aloittaa vähän aiemmin kuin viimeisenä iltana. Mutta kaikesta on nyt selvitty, enemmän ja vähemmän hyvin tuloksin! En kyllä jaksa yhtään välittää, millaisia numeroita saan. Eihän niillä ole minulle mitään merkitystä, ja kaikesta järjestön pelottelusta huolimatta meidän koulu ei potki vaihtareita pihalle, vaikka kokeista ei edes pääsisi läpi.

Meidän kouluun tuli eilen ryhmä espanlaisia, jotka ovat täällä viikon. Heitä varten järjestetään kolme retkeä ensi viikolla: hiekkadyyneille, johonkin linnaan ja teatteriin Bordeaux'hon. Myös me muut vaihtarit saadaan osallistua, ja itsekin tottakai lähden mukaan, kun kerran koulustakin saa olla pois :D Ensi viikkoa siis odotetaan innolla, toivottavasti sääennustus pitää paikkansa!

À bientôt!