
Yksi eniten täällä aikaani vieneistä asioista on koulu. Sitä varten olen herännyt joka aamu ihan liian aikaisin, odottanut bussia pakkasessa ja helteessä ja raahautunut
En ollut se kaikista tunnollisin oppilas. Tein läksyt ehkä kerran, enkä lukenut yhteenkään kokeeseen tai edes osallistunut kaikkiin. Silti monet numeroistani olivat parempia kuin puolella luokasta. Olinkin hieman yllättynyt, kun jopa minua aina niin pahasti katsonut ranskanopettaja kehui suorituksiani todistuksessa. Viimeisen koulupäivän kunniaksi meidän ja muutaman muun luokan oppilaat pukeutuivat naamiaisasuihin ja muihin asusteisiin. Luokkaa tulee kyllä ikävä, ajoittaisesta eläintarhameiningistä huolimatta siellä on ihan mahtava luokkahenki!
Viimeisen kuukauden aikana on muutenkin ehtinyt tapahtua monenlaista. Perheen kanssa ollaan ajeltu ympäri kyliä milloin parsatilalla, milloin rantakaupungissa. Koulussa kevät päättyi gaalaan, jossa sain nauraa vedet silmissä ja vatsalihakset kipeinä. Jossain välissä söin ensimmäistä kertaa sushia ja tein ranskan kielen tasokokeen. Nyt lomalla aion murehtia pakkaamista, ostaa lisää tuliaisia ja nauttia viimeisistä kahdesta viikostani täällä!
À bientôt et bonnes vacances!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti